Väsyttävältä, katkeransuloiselta ja rakkaudentäyteiseltä.
Perustelunne!
Nuorimmaiseni heräsi puoli kuudelta, loukkaantui, kun käännytin hänet takaisin sänkyyn, huusi pettymystään... Joten minun oli rauhoiteltava ja peiteltävä hänet, eikä hän päästänyt minua pois sängyn laidalta, vaan aina lähtöaikeisiini havahtuessaan tarttui sormeeni, ja kysyi dramaattisesti: Maman, pourquoi tu me quittes? - suomeksi, tietenkin - mikä läikäytti sydäntäni, mutta sai samalla katkerasti kaipaamaan Mieheni viereen, raskaan ja turvallisen hengityksen ja lämpöisen peiton painon tuuditettavaksi, paikkaan, josta nyt olin niin kaukana.
Oh, ymmärrän. Entä minkä kuvan äitiydestänne tänä aamuna haluaisitte maalata klassikkoteokseksi taidemuseoon säilyttäväksi ja kansalaisia valistamaan?
Se hetki, kun edes hiukan lisää lepoa saadakseni olin luvannut molemmille tyttärilleni, heidän herättyään isänsä herätyskellon ääneen, että voisivat tulla viereeni nukkumaan - kunhan myös nukkuisivat! Kun lopulta sekä vanhempi tytär, joka kaivautui vasempaan kylkeeni, pehmeä poski otsaani vasten, vielä hetken pieni käsi omassani, että nuorempi, oikeassa kyljessäni, kädet tiukasti ympärilläni, tuhisivat jälleen vastasataneen lumen keveydellä, pysähdyin tuntemaan sellaista määrää rauhaa, rakkautta ja äidillistä täyttymystä, minkä toivoisin jokaisen osaksi edes joskus.
Miten kaunista! Mitä seuraavaksi?
Parin minuutin päästä kello soi, ja perusarkiaamusäätö lähti käyntiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti