Pyörä oli seissyt märän lumisateen alla koko viikonlopun, enkä eilen illalla tajunnut edes putsata lumia pois (ymmärtänette, että renkaanvaihto-operaatio ei siis mitenkään olisi tullut mieleen). Äsken huiskin suurimmat pois satulasta ja sarvista ja lastenistuimesta, asensin valon, nostin lapsen kyytiin, pussasin toiselle hyvän koulupäivän ja talutin pyörän kadulle.
Inhottavin pyöräilykeli on jäätynyt loska. Nyt oli vähän semmoistakin, mutta suurimmaksi osaksi pyöräilemään pystyi ihan normaalisti. Perjantaisen suomalaiset-on-kaikki-syntyneet-rallikuskeiksi-sankaroinnin jälkeen tämä talvinen ensipyöräily ei sitä paitsi tuntunut missään.
Jätin lapsen päiväkotiin ja lähdin polkemaan kohti bussipysäkkiä. Ennen alamäkeä jouduin väistämään autoja ja vedin automaattisesti käsijarrusta. Aavistuksen sulaneet jarrupalat tarrasivat vanteen metalliin kiinni ahneesti kuin pikkuvauva tissiin, enkä siinä kohtaa osannut alkaa kehitellä irroitusotetta, vaan tyynesti raahasin polkupyöräni lukkiutunut eturengas edellä seuraavaan pyörätelineeseen.
Ehdin bussiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti