tiistai 18. elokuuta 2015

Lukemisen onni

Leena on ennenkin lainannut minulle loistavia kirjoja. Tämä piti otteessaan pari viikkoa niin kutkuttavasti, että osaksi oikein nautin siitä, etten voinut ahmia kirjaa yhdeltä istumalta, vaan jännitettävää riitti päivästä toiseen. Mutta kyllä se äkkiä piti saada loppuun. Olin niin innoissani, että täytyi aina sopivan tilaisuuden tullen kertoa Miehellekin, mitä tähän mennessä on tapahtunut, mutta onneksi tarpeeksi epämääräisesti: kunhan löydän suomenkielisen version, kiikutan sen hänelle luettavaksi.

Tänään tuli teinipoikien kanssa puhetta lukemisesta. "Tykkäättekös lukea kirjoja, luetteko paljon?" "EI."

Tuskin vakuuttuivat kirjatoukiksi, vaikka selitin maalaillen, miten taianomaista on, että joku jossain kirjoittaa ajatuksensa sanoiksi, kehittelee ihan erilaisen maailman, kuvailee ihmisiä ja sattumuksia, ja sitten joku toinen ehkä ihan toisella puolella maapalloa lukee ne sanat ja muuntaa ne omassa päässään takaisin kuviksi ja tunnelmiksi. Airdroppia ja bluetoothia kerrakseen!

Elokuvia he katsovat, tietenkin, ja hyvä niin. Mutta elokuva on kuitenkin jonkun toisen tulkinta, aivopesuversio! (Vetoan keinolla millä hyvänsä nuoriin kapinamieliin.) Kun on lukenut kirjan, ja sitten vasta näkee elokuvan, niin kuin minä aion Gone Girlin kohdalla tehdä, tai miksei välillä toisinkin päin, sitä voi sitten vertailla omaa ja käsikirjoittajan ja ohjaajan ja tuottajan versiota ja hihkua riemuissaan, kun elokuvakerronta on omasta mielestä onnistunut, tai olla ihmeissään siitä, millaisilla tavoilla niitä sanoilla maalattuja tunnelmia on onnistuttu kääntämään kuviksi ja ääniksi.

On se hienoa, että osaa ja voi lukea.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti