Päivän impulssi

Kui hianoo! Aamun eskaripysähdyksen jälkeen pyörälenkki jatkui Hyvelänviikissä (ruots. Hjulböleviken) sijaitsevaan rautakauppaan raksatiliä avaamaan. Kerttu olisi halunnut päästä ajelemaan autokärryllä, jota ei ollut, koska on tottunut rautakaupassa vieraillessaan sellaisessa istumaan, ja jouduin hänet voimakeinoin poistamaan automaattisesti avautuvien ja sulkeutuvien ovien välistä ennen kuin harmitushuuto olisi muuttunut loukkaantumisesta johtuvaksi. Taivaalta tipahteli pienen pieniä pisaroita, mikä sinetöi suunnitelmani pysähtyä Kokemäenjoen pohjoisrannan kauppakeskukseen etsimään Miehen syntymäpäiväkseen toivomaa juttua, vaikka nyt vähän myöhässä, mutta kuitenkin, koska hän on sen arvoinen - il le vaut bien. Kerttukin tykkäsi pysäkistä.

Jokin sisälläni on sitä mieltä, että tietynlainen ketjuuntuminen on huono homma verrattuna yksityisyrittäjyyteen, mutta toisaalta ketjuliiketoiminta tarjoaa usealle työntekijälle säännöllistä palkkaa ja mahdollisuuden keskittyä oman ammattitaidon hyväksikäyttöön tukitoimintojen suorittamisen sijaan. Lisäksi on ihan kätevää, että kauppakeskuksessa sijaitsevassa Hairlekiinissa on aamuisin ihminen päivystämässä, joten kun siinä ohi kulkiessa tajuaa, että en varmasti saa parturiaikaa varattua koskaan ikinä milloinkaan, kun päässä surraa pari muutakin juttua, niin istutanpa lapsen nyt tuohon vierestä irtoavaan ostoskärryyn ja työnnän sen kanssani liikkeeseen sisään, niin saadaan tukka-asiat kerralla kuntoon.

Olen tosi laiska parturissakävijä ja/koska varovaisista kokeiluista huolimatta taidan kuitenkin olla ikuisesti pitkätukkainen henkilö. Kärsimätön luonne estää kotivärjäyksen, eikä ammattilaisvärjäyksen jälkeinen juurikasvukaan houkuttele (ks. edellä: laiska parturissakävijä). Vaihtoehdot parturikäynnillä ovat siis otsatukka tai ei otsatukkaa ja maltillisesti tai reilusti pituutta pois. Siihen nähden Heidi onnistui minusta ihan mielettömän upeasti: tuntui ihan siltä, että olisi saanut uuden kampauksen!

Kerttu tykkäsi istua ostoskärryssä parturiliikkeen auton ja kirjan kanssa, mutta kun erehdyin puolen tunnin (...) jälkeen kysäisemään siltä, miten menee, se muisti äitinsä ja huomasi haluavansa pois kärrystä ja venytti suupielensä suunnilleen polvitaipeisiinsa asti. Nostin sen pois kärrystä, minkä jälkeen seurasi kaksi yllättävää ja salamannopeaa reviirinvenytystä tapahtuma-aukiolle silmän välttäessä, mutta muuten meni ihan hyvin, Kertunkin omasta mielestä.

Follow my blog with Bloglovin