Prologi: viisi vuotta aiemmin esikoisen imetys tuntui vaikealta, vaikka ekojen päivien jälkeen onnistuikin muuten ihan hyvin, paitsi että päässäni kuvittelin, ettei, ja sitten olin niin niin niin haikea, kun töihin mentyäni imetys hiipui, ja vieläkin muistan sen kysyvän ilmeen, jonka puolivuotias minuun loi, kun viimeisen kerran eräänä iltana yritin hänelle rintamaitoa tarjota. Ei enää ottanut.Luku 1: Kerttu syntyy lokakuun lopulla edellisvuonna. Halusin onnistuneen imetyskokemuksen enkä aikonut antaa stressihormonien estää prolaktiinin eritystä, vaan heittäydyin hommaan täysillä ja nautin lapsen loistavasta imuotteesta ja pitkästä pinnasta, jotka saavat jopa minun hitaasti avautuvat maitohanani roiskimaan.
Luku 2: Kynsivallintulehdus tai siihen avuksi tarjottu antibioottitarjoilu saa kymmenpäiväisen vauvani lopettamaan kaiken syömisen. Pullon tuttia ei väsyneen lapsen tarvitse imeä yhtä paljon kuin tissiä, joten pulloon on turvauduttava. Minä huudan tuskaani sisäisesti: miksi en saa imettää tätä lasta?
Luku 3: Päätän imettää tätä lasta, ja annan Imetyksen tuki ry:n sivujen luoda minuun uskoa siihen, ettei kaikki toivo ole menetetty, vaikka välissä olisikin jo pelkkiä pullo- ja korvikepäiviä. Heittäydyn hommaan täysillä, jälleen. Tämä on minulle tärkeää, ja siksi kestän jatkuvan tisseilyn, opin istumaan rauhassa paikallani mitään tekemättä ja nautin siitä, miltä tuntuu pitää sylissä turvassa pientä ihmisen alkua, joka vaatii saada mahansa täyteen, ja jonka kanssa olemme vieläkin melkein yhtä, vaikka napanuora jo katkesikin.
Luku 4: Korviketta ei enää osteta, kun Kerttu on nelisen kuukautta vanha. Periaatteessa pääsin täysimetykseen asti, mutta käytännössä kiinteiden ruokien maistelu ja syömisen opettelu alkoi samoihin aikoihin. Alan arvailla, kuinka nopeasti mielenkiinto ruokailua kohtaan syrjäyttää tisseilyn.
Luku 5: Olin siinä uskossa, että lapsi unohtaisi imetyshommat, kun taidot karttuvat ja itsenäisyys lisääntyy, ja varsinkin, kun äiti/tissi alkaa viettää tunti- ja päivätolkulla aikaa erossa lapsesta. Lähdemme aikuisten kesken ekan kerran humputtelemaan pitkän kaavan mukaan, kun lapsi on 9kk, ja nousuhumalan seassa ja myöhemmin ylimäärämaitoa bajamajassa tyhjennellen haikeilen, että voi olla, ettei tämän jälkeen enää sitten tisseillä. Humputteluja seuraa, ja lopulta en enää kuvittele, että edes parin päivän erossaolo saisi lasta unohtamaan imetyshommia.
Luku 6: Yöimetykset haittaavat nukkumistani. Kuvittelin, ettei niitä tarvitsisi lopettaa, koska jossain vaiheessa tämäkin lapsi vaan unohtaisi tissin, niin kuin isosiskonsa, mutta näköjään ohjat on otettava itse käsiin. Lopetan yöimetykset. Ja uudelleen. Ja uudelleen.
Luku 7: Kun yöimetykset ovat lopullisesti historiaa, käytännön syistä aamut alkavat imetyssessiolla. Ennen päikkäreitä tissitellään myös, ja illalla suostun vielä puuronkin jälkeen tarjoamaan yömyssyt. Selvästi kuitenkin alan kärsiä huvituttiolosta, ruokintaa touhu ei ole ollut enää aikoihin, huikan ottoa ehkä, mutta sitäkin jo harvemmin. Puolitoistavuotiaan kääpiön vanhempien kahden keskisestä hotelliyöstä havahdun kuitenkin aamulla kummallisen hikiseen oloon, joka paljastuu yli tulvineesta maidosta johtuvaksi.
Luku 8: Nyt alkaa mittani jo olla täysi. Aikaisemmin on tuntunut siltä, ettei nyt vielä raaski lopettaa, kun sille tulee hampaita / sillä on nuha / on tiistai - ikinä ei ole hyvä hetki tuottaa lapselle kauhea pettymys. Vauvasta on kuitenkin tällä välin kasvanut niin iso tyttö, että se melkein osaa itse kaivaa tissin esiin, kun tulee fiilis, että hörppy olisi paikallaan, mutta ei sillä vielä ole sellaista sosiaalista silmää, että se osaisi vähän katsoa, kenen edessä paitaani kaivaa. Ja jos kerran minusta tuntuu, ettei paidan kaivuu enää ole soveliasta, taitaa olla aika lopettaa touhu. Etikkaa? Pahanmakuista rasvaa? Toimiva harhautus, jota en vielä ole keksinyt? Ehkä tätä menoa onnistutaan ennen toista syntymäpäivää...
Follow my blog with Bloglovin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti