sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Muutto: tiivistys

    Viihdytysjoukko
    Viikon tapahtumat tiivistäen:

    1. maanantaina rempparytinät alkoivat toden teolla, kun timpuri ja kumppani aloittivat hommat vintissä, joten palaverointiin ja katselmuksiin meni jonkun verran aikaa; piharivissä sähköt saatiin vihdoin kuntoon; Kotona oli pakattu suunnilleen kaikki mahdollinen muttei ehkä ihan
    2. tiistaina rempparytinät saivat Mummun astman riemastumaan, mistä seurasi hänelle neljän päivän pakkolepo sekä meille oletuslapsenvahdin menetys ja illan mittainen viive Mummun muuttoon
    3. keskiviikkona keskityin paketoimaan viimeisimpiä tavaroita, pyörittämään pyykkikonetta ja panikoimaan hetkeksi, koska tovin vaikutti siltä, ettei Mummua saada sittenkään muutettua meidän tieltä suunnilleen ikinä
    4. torstaina Mummu muutettiin, samoin meidän pihakalusteet ja ulkolelut, ja kaikenlaista tavaraa siirtyi vielä varastoon
    5. perjantaina Veera oli vikaa päivää eskarissa, Miehellä oli vapaapäivä, minulla kokous Kertun päikkäreiden aikaan, eli juuri silloin, kun olisi ollut optimaalinen aika esimerkiksi purkaa parvisänky, mihin olimme henkisesti valmistautuneet jo viikkoja, mutta onneksi kuitenkin Patricia ehti vahtia Kertun päiväunia, jotta edes Mies sai lastattua rauhassa peräkärryä; muuttoväki saapui iltapäivän kuluessa paikalle, olohuoneen kadun puoleinen ikkuna avattiin selälleen, kaksi henkeä viskeli tavaraa ulos, kaksi lastasi kärryä ja toisessa osoitteessa kaksi purkasi kärryä uudelleen ja uudelleen; toiminnan välissä minä viihdytin vanhassa Kodissa Kerttua ja toisinpäin; kuuden tienoilla vietiin illan viimeinen kuorma, jota sitten purettiin ja valmistettiin uutta Kotia yöpymiskuntoon mukaan ehtineen Leenan avustuksella - kiitos! - kunnes yhdeksän aikaan tajuttiin, että nyt on pakko alkaa laittaa lapsia nukkumaan, ja kamelin selkä oli lopulta katketa, kun matkasänky ei kasautunutkaan käden käänteessä, mutta selvisimme sittenkin
    6. lauantaina heräsin nauttimaan Mummun uudessa kodissaan keittämää aamukahvia (koska meidän keitin oli jäänyt vanhaan Kotiin) siinä uskossa, että käymme äkkiä siivoamassa vanhan Kodin ja voimme sitten keskittyä yhdessä osoitteessa vaikuttamiseen, mutta paljastuikin, että ainakin yhdessä kerroksessa kolmesta oli edelleen kaikenlaista sälää, jota piti asetella laatikoihin ja pussukoihin, ja vasta sen jälkeen siivoamisen pystyi aloittamaan, mutta sitten piti myös valmistaa ja ennen kaikkea syödä ruokaa, jottei koko homma leviäisi käsiin, ja tehdä yhtä sun toista uudessakin Kodissa, niin ja huolehtia lapsista myös
    7. sunnuntaina nautin itse omalla keittimelläni valmistamaani kahvia, ennen kuin lähdin korvaamattomaksi siivousavuksi tarjoutuneen ja osoittautuneen Eijan kanssa oikeasti pelkästään loppusiivoamaan; koko perhe tuli hyvästelemään vanhan Kodin, avaimet jätettiin keittiön sivupöydälle, eikä tunteille niiden oikealla nimellä ollut tilaa, koska oli mentävä Kotiin syömään ja hoitamaan asioita, ja siinä välissä ne tunteet sitten tiuskiutuivat ulos eri puolilta, kunnes tässä iltaan mennessä tyyntyivät, ja pintaan nousi aika hyvä ja rauhallinen olo.
    Tämä on hyvä.
    Perjantaiaamuna purettiin kirjahylly.
    Tässä kohtaa oli ekan kerran voittajafiilis.
    Perjantai-iltana rentouduttiin vähän.
    Sunnuntain aamiainen uudessa Kodissa.
    Huomenna alkaa uusi viikko, kesäkuu ja kesäloma, paitsi Miehellä, vintissä alkaa lattia tekeytymään, rakennuslupakin on myönnetty, ja vaikka kaikki on edelleen hyrskyn myrskyn, nyt ollaan sentään kaikki samalla tontilla ja neljän kuukauden mittainen myynti-, piharivin remontointi- ja muuttoprojekti on saatu päätökseen. Nyt vaan järjestellään ja katsellaan ja ollaan ja annetaan ammattilaisten hoitaa hikiset hommat.
    Keinun takana pressun alla vintin lattia.
     Follow my blog with Bloglovin

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti