Ärsyttävintä omakotitalosta lapsiperheenä muuttamisessa verrattuna kerrostaloyksiöstä yksin muuttamiseen on tavara, ihmiset ja koko ajan pyörivä elämä. Kun muutat yksin, voit suhtautua hommaan ikään kuin matkalle lähtemisenä: valitset keskenäsi ne jutut, mitä tarvitset muuttopäivänä sekä suunnilleen kahtena päivänä sen molemmin puolin, pakkaat muut kamat pakettiautoon (jos kamaa on paljon) ja ne tarpeelliset vaikka matkalaukkuun, ja siirrät itsesi uuteen osoitteeseen. Stressaat jos stressaat, mutta periaatteessa touhu on tosi jees, koska siinä tulee samalla hengailtua kavereiden kanssa ja viimeistään muuton valmistuttua päästään viihteelle.
No sitten tulee tämä elämä, mukanaan ihmisiä ja tavaraa. Prosessi on vähän niinkuin rusetin mallinen: ensin on enemmän tavaraa, sitä pakkaillaan pikku hiljaa, sitten kiihtyvällä tahdilla, ja lopulta on tosi vähän tavaraa, jolla selvitään muutaman päivän mittainen putki, ja niin käänteisesti edelleen.
Tavaran vähentäminen aloitetaan sellaisesta, jota ei tarvita tai jota ei tarvita pitkään aikaan. Se on normaalisti säilöttynä jonkinlaiseen varastoon, kaappiin tai muuhun säilytysratkaisuun, mielellään ovien taakse. Kaappeja on kiva tyhjennellä ajan kanssa, pyöritellä omaisuutta kaikessa rauhassa, ja pohtia, onko juuri tämä esine tarpeeksi tarpeellinen, toimiva ja kaunis, jotta se kannattaa säilyttää, ja jos kannattaa, mihin ja minkä kanssa se loogisesti pakataan ja edelleen varastoidaan. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että pohdinnan saa tehdä rauhassa, mikä on vähän haastavaa, kun rauhallista aikaa on vuorokaudessa hyvässä lykyssä yksien päikkäreiden ajan. No, omapa oli toive ja valinta lähteä lisääntymään.
Kun varastoja, kaappeja ja muita säilytysratkaisuja on tyhjennellyt jo muutaman viikon ajan, työ ei tietenkään näy missään, sillä säilyttimet ovat edelleen paikoillaan. Lisäksi sitä yrittää ylläpitää normaalia elinympäristöä majoineen ja muine leikkeineen, jottei tavallisesta poikkeava asumistilanne hermostuttaisi lapsia, mikä hermostuttaisi aikuisia. Pahimmassa tapauksessa säilytetyt ja nyt pakatut tavarat ovat laatikoissaan, jotka odottavat kulkeutumistaan varastoon jossakin säilyttimien liepeillä. Kun laatikot siirtyvät, et tiedä, mihin ne tarkkaan ottaen menevät, koska tässä vaiheessa elämää hommat ovat vahvasti sukupuolittuneita: kantaminen ja siirtäminen ovat miehisiä tehtäviä, lasten vahtiminen ja hoitaminen naisisia. Jos huvittaa, voi alkaa jo valmiiksi miettimään, että löytyvätköhän ne muutamat jutut, joiden sijaintia olet tullut pohtineeksi, silloin, kun niitä seuraavan kerran tarvitaan, vai kenties vahingossa joskus vuoden päästä. Tuskin kannattaa siihen malliin huvitella.
Olin aika optimistinen, kun toivoin Mummulle tupareita vapuksi, mutta jos putki- ja sähkömiehet suvaitsevat saapua paikalle pian, ajoitus saadaan kohdilleen. Mummu siis ehtii muuttaa uuteen, remontoituun piharivikotiinsa ennen kuin me roudaamme sen tarpeellisen omaisuutemme päätaloon ennen tämän kuun loppua.
Tänään se jotenkin kirkastui: kaksi viikkoa. Sen jälkeen ollaan oikeasti seuraavassa osoitteessa.
Follow my blog with Bloglovin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti