Argh.NYT on lupa pakata. Asuntokaupat on tehty ja välivarasto vuokrattu (nyt sitten heti sovitaan, että pidetään se vaan kolme tai neljä kuukautta, ettei käy niin, että meillä on kiva ja näppärä varasto tossa vielä kymmenenkin vuoden päästä), ja vaikkei vappubileitä ehdittykään vielä viettämään Uudessa Mummulassa, niin tavaraa voi jo latoa laatikoihin jaotellen niitä toisaalta niihin, joita ilman pärjätään lokakuuhun saakka, sekä niihin, jotka täytyy pystyä ottamaan käyttöön kesä-heinäkuussa.
Mies on ollut näppärästi pari päivää viikossa lomautettuna viimeiset kaksi kuukautta. Kunnioituksenosoitukseni työnantajalle, joka pystyy näinä aikoina miettimään tuotantoprosessiaan sen verran pitkälle, että välttää irtisanomisia ja pyrkii järjestämään lomautuksetkin ikään kuin pitkinä viikonloppuina, jolloin ne a) tuntuvat melkein juhlalta, b) eivät irrota työntekijöitä työpaikan rutiineista ja mahdollistavat tilausten jatkuvan hoitamisen, vaikka sitten normaalia pienemmällä volyymillä ja c) sitouttavat talon tavoille oppineet työntekijät työpaikkaansa. Näiden hyvien puolien lisäksi ajoitus on nyt ollut aivan loistava, koska lomautuspäivinä pihariviremppaa on pystynyt tekemään lähes täysipäiväisesti.
 |
| Jotain on sentään kasassa. |
Kaipaan konkreettista tekemistä! Pakata voi vain Kertun nukkuessa, ja raksalla on vain tietty määrä mitattavaa, katkaistavaa tai maalattavaa, ja muutenkin tytöt ovat Mummun hoivissa sen verran paljon, etten ihan jatkuvasti kehtaa mennä kärkkymään hommia.
Yritän järkeillä itselleni, että lasteni kanssa viettämäni aika on arvokasta sinänsä ja lisäksi vielä remontin edistymisen kannalta. On vaan ihan kamalan vaikeaa irrottaa ajatukset työmaalta ja keskittyä siihen käsillä olevaan onneen, joka löytyy ympäri taloa ripoteltujen vaatteiden ja lelujen ja avainten sekä esiesiteini-ikää elävän tyttären salamannopeiden tunteenpurkausten väliltä!
Follow my blog with Bloglovin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti