keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kouluun tutustuminen

Veera ja minä käytiin eilen tutustumassa kouluun. Ei tullut minulle tippa silmään tai lapselle jännitysjumitus, vaan oltiin vissiin molemmat yhtä lailla innoissamme.

Kouluun ilmoittautuminen oli suuri juttu tunnepuolella: minusta tulee nyt vuorostani yksi niistä, jotka lukevat Wilmaviestejä! Siirryn systeemissä uuteen asemaan! Osaanko opettajana suhtautua lapseni opettajaan ihmisiksi, opinko vihdoin itse olemaan kiinnittämättä tietynlaista huomiota opiskelijoihin, joiden kotijoukoista paljastuu opettajia, osaanko olla koululaisen vanhempi? Niin ja sitten se, kun tunsin todella ensimmäistä kertaa ruksimalla tekeväni mullistavan päätöksen lapseni elämässä, ja ilmoitin hänet elämänkatsomustiedon opetukseen (ja osallistumaan koulussa järjestettäviin uskonnollisiin tapahtumiin, ekumeenisessä hengessä). Mutta siis olihan tämä odotettavissa, yhtenä päivänä se menee kouluun; aika kuluu nopeasti, kun mittatikkuna on ihminen, jonka maailmaan ilmestymistä on itse todistanut.

Tässä ne menee välkälle. Menevät ihan koululaisista jo.
Vuosi sitten pohdiskelin sitä, kärsiikö tytär jotenkin siitä, että joutuu jättämään päiväkotiryhmänsä, jossa oli kavereita monen vuoden ajalta. Uuteen puolipäiväryhmään siirtyminen sinänsä ei jännittänyt. Veera on aina kaverustunut nopeasti ja pärjää kenen kanssa ja missä tahansa, ja sitä paitsi eskarin sijainti koulurakennuksessa oli ihanteellinen: koulun piha, ruokala ja muut tilat ja systeemit tulivat tutuksi jo eskarin aikana, samoin vanhemmat koululaiset, joihin tutustuminen tuntui olevan tytölle jonkunlainen jännä peli jossain vaiheessa talvea. Mutta erkaantuminen siitä vanhasta jengistä! Katkesiko joku tärkeä suhde iäksi? Millainen sosiaalipsykologinen vaikutus tällä on lapsen tulevaisuuteen?

Niinpä niin. Marssimme käsi kädessä koulun pihaan viittä vaille kahdeksan, ja joudumme irrottamaan otteen, koska tuttuja on piha täynnä. Meidän kaupunginosan oma koulu! Niin kuin paremmillakin kokkareilla olisi ollut, siirrytään ryhmästä toiseen ja vaihdetaan pari sanaa lasten tai vanhempien kanssa (joita muuten oli todella paljon liikkeellä pariskunnittain - silloin, kun minä tutustuin kouluun, menin eskariryhmän kanssa, eikä vanhemmille olisi tullut edes mieleen ottaa töistä vapaata tämmöisen jutun takia), kunnes rehtori kehottaa kaikkia siirtymään lähemmäs ovia. 

Ensimmäistä porukkaa aletaan huudella jonoon, ja minä tunnistan paristakymmenestä lapsesta kolmea lukuun ottamatta jokaisen! Samalle luokalle Veeran kanssa tulevat sekä ne kaverit vanhasta tarhasta että nämä välivuoden aikana kertyneet uudet tyypit. Minun esikoiseni, hän, joka jo on koulun tontilla ja tiloissa muutenkin kuin kala vedessä, rakastaa tehtäviä ja pohtimista ja temppujen tekemistä kiipeilytelineessä, tuntee jo tutustumistunnin jälkeen koko luokkansa ja on sitä mieltä, että opettaja on ihana. Aika jees.
Mutta luuleeko ne nyt, että koulussa syödään vaan jäätelöä?
 Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti