perjantai 8. toukokuuta 2015

Jäähyväisten aloitus

Koska Koti valitsee asukkaansa itse, ja pitää mukavista, aidoista ja välittömistä ihmisistä, en tuntenut minkäänlaista kynnystä kutsua talomme nykyisiä omistajia tekemään kiinteistöönsä katselmusten sarjaa. Ensimmäinen kierros tehtiin eilen.

Ajatus oli katsoa paikkoja nyt uusin silmin, antaa kysymysten ja kertomusten nousta pintaan pakottamatta, niin, että se pakollinen myymiselementti, joka tässä asukkaiden vaihtumisen yhteydessä oli käsiteltävä, jäisi taka-alalle, ja viihtymis- ja kotiutumisnäkökulmat vihdoin jäisivät päällimmäisiksi. Missään tapauksessa kaikkea ei vielä muistettu tai osattu käydä läpi, ja siksi treffaamme vielä uudestaan, muuttoja ennen, samoja juttuja pyöritellen.

Veeran kanssa ehdittiin jo aikaisemmin pohtia sitä, ettei Kerttu tule muistamaan tätä Kotiaan isona enää ollenkaan, ja isosisko suunnitteli, että sitten, kun ovat tarpeeksi isoja käymään kaksistaan lähikaupassa jätskiostoksilla, hän voi johdattaa pikkusiskonsa tätä kautta takaisin, ja esitellä entistä kotitaloa. Nyt jotenkin juttu lähti kahvipöydässä ruohonleikkuuseen, ja siihen, miten Veera tykkää leikata ruohoa, ja että kenties saattaisi olla mahdollista käydä avustamassa tämän pihan hommissa tulevaisuudessakin. Voi miten hienoa! Kerttu saisi tulla tarkastajaksi. Että ei sitten tarvitsisi pelkästään portin raosta tirkistellä. Äiti liikuttuu suuresti sisällään siitä, miten ihanasti uudet asujat ottivat nuoren henkilön lähestymisen vastaan. Oi.

Fiilistelykäynti tartutti hyvän hyrinän taas minuunkin, kaapit alkavat olla tyhjät - vaikka niiden päälliset onkin kuorrutettu sisällöillään täytetyillä laatikoilla - ja suunnitelmat huonekalujen siirtämiseksi ovat päässä. Tuntuu hyvältä tietää, että ilo ei katoa talosta mihinkään, se vaan pyörii sitten uusien ihmisten ympärillä.

Silläkin tavalla Koti on ovela, että se myi itsensä juuri siihen aikaan, kun pihassa pukkaa sateiden ja lämpimien päivien yhteistyönä kaikenlaista kaunista. Voisin olla haikea, mutta kai minäkin voin joskus lyöttäytyä tyttöjen seuraan ruohonleikkuuryhmään...


 Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti