Hyvänmielen asialinjainen lukuvinkki

Ahdistaako sinuakin joskus joidenkin kanssaihmisten tarve jakaa ylenpalttisesti yksinkertaista, yksiulotteista ja itsekkäästi värittynyttä kuvaansa maailmasta? Koetko kaipuuta aikaan, jolloin nuoriso huuteli - ehkä naiivisti ja ryhmäpaineen alaisena, mutta kuitenkin - poliittisen kuuloisia iskulauseita, kuten vaikka systeemi kusee, ja käytiin sotaa apatiaa vastaan, ja ylipäätään käytiin yhteiskunnallista keskustelua, joka koski arvoja, ihanteita ja solidaarisuutta? Kekkonen taisi silloin olla presidenttinä, enkä kyllä siitä muista mitään...

Sen muistan, että peruskoulun ekaluokalle mennessäni vuonna 1987 moni asia oli toisin kuin silloin, kun menin peruskoulun seiskaluokalle vuonna 1993, ja sattumalta koulumaailmassa jatkaneena voin todeta, että todella moni asia on tänä päivänä aivan eri mallilla.

Luen iltaisin (kun maltan mennä ajoissa yläkertaan enkä naputtele täällä sohvannurkassa) makuuhuoneen seinän takana olevasta työhuoneen kirjahyllystä kirjoja, jotka ovat ammatillisesti sivistäviä liittyen päätoimiseen opettamiseen ja/tai sivutoimiseen kääntämiseen. Osa on luettu jo aikaisemmin, osaa ei. Nyt löytyi aarre.

Hilkka Pietilän Mikä meitä yhdistää. Ihmisyys ja perusarvot (PS-kustannus 2003) on ihana kokoelma viisaan naisen ajatuksista koulua, ja nimenomaan peruskoulua koskien. Minusta on jotenkin sydäntäpakahduttavan hienoa, että kunniatohtoriksi promovoitu, vuosikymmeniä kestäneen kansainvälisen uran tehnyt henkilö kirjoittaa:

Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmia ja tavoitteita tarkastetaan vähän väliä. Sitä puolustetaan sillä, että koulun tulee seurata mukana siinä muutoksessa, joka nyt näyttää tapahtuvan nopeassa tahdissa kaikilla aloilla. Mutta muuttuvatko ihmisen kasvun ja kehityksen ehdot ja rytmi talouden trendien ja muodin oikkujen mukaan? Eikö ihmisen kasvun tukemiseen ja ohjaamiseen tarvita samanlaisia eväitä kuin ennenkin? (s.8)

Ja:

Terveessä yhteiskunnassa tarvitaan yhteisesti omaksuttuja eettisiä perusnormeja ja elämäohjeita. Niitä tarvitaan ohjaamaan meidän keskinäisiä suhteitamme niin julkisessa kuin yksityisessäkin elämässä. --- Ilman sellaista selkärankaa alkaa yhteiskunta, ihmiset ja koko kulttuuri sairastaa ja voida huonosti. Siinä tilanteessa me olemme nyt. (s.109)

Ja siitä huolimatta jaksaa kirjoittaa kauniisti ja toiveikkaasti siitä, miten ihmiset voisivat elää onnellisina, ja miten meidän aikuisten pitäisi osata ohjata nuorempia elämään onnellisina, eikä vain osaamaan asioita. Ja muistuttaa siitä, että peruskoulua aloiteltaessa se olikin tarkoitus, mutta sitten alettiin varustaa lapsia ja nuoria tulevaisuuden vaatimuksiin, ikään kuin tulevaisuus tulisi kuin muumeille joulu. Lapset ja nuoret ovat se tulevaisuus. Yksinkertainen on kaunista.

Meitä yhdistää se, että meistä jokaiselle tärkeää on ihmisarvo ja ihmiskunnan säilyminen. Siitä voi sitten repiä.

Follow my blog with Bloglovin