lauantai 21. maaliskuuta 2015

14-vuotiskakku

Bonustytär täytti neljätoista vuotta keskiviikkona, joten tänä viikonloppuna tarjotaan sukulaisille synttärikahvit, kenties viimeistä kertaa tässä talossa. Synttärisankari saa toivoa tarjoilut oman mielensä mukaisesti, mutta nuori nainen, joka jo tunnistaa vaihtoehtojen valtavan määrän, ei enää osannut pamauttaa tuosta vaan kakkutoivetta. Aivomyrskysimme yhdessä S-kirjaimen muotoisen täytekakun. Se on näppärä, koska sen voi helposti tehdä gluteenittomana.

Resepti löytyi vanhasta hyvästä Kotitalous 7 -kirjasta, jonka painos on vuodelta 1993. Sen pitäisi riittää kahdeksalle - huomenna syöjiä on (hetkinen, täytyy laskea taas erikseen) viisitoista, jos alle kaksivuotiaatkin lasketaan mukaan. Vehnäjauhoruokalusikallisen pois jättäen pohja tehdään näin:

1) Neljä munaa ja puolitoista desilitraa sokeria vatkataan vaahdoksi. 2) Yksi desilitra perunajauhoa ja kolmisen ruokalusikallista silmäkaakaota sekä puolitoista teelusikallista leivinjauhetta sekoitetaan keskenään. 3) Jauhot siivilöidään muna-sokerivaahtoon ja käännellään sinne sekaan varovasti. 4) Taikina kaadetaan paperilla päällystetylle syvälle uunipellille ja paistetaan 225 asteessa 6-8 minuuttia. 

Sitten jännätään, ehtikö kaakaon värinen pohja olla tarpeeksi tai liian kauan uunissa, koska väristä ei voi tarkasti asiaa päätellä. Otetaan riski ja poistetaan pelti uunista, annetaan kakkupohjan jäähtyä rauhassa.

Minä leikkasin levyn pitkittäissuunnassa neljään, noin 5cm leveään osaan, ja hoksasin sitten, että puoliksi leikkaaminen olisi riittänyt. Ei se mitään, oli helpompaa leikata muodot ja siirtää palat lautaselle, kun osat olivat kapeampia.


Täytteeseen meni: 1dl mehua * 1dl vattuhilloa * 1prk/170g skyyriä * 2dl vispikermaa * 1rkl sokeria


Kostutin alimman kerroksen palat omenamehulla, voitelin ne vattuhillolla, asettelin päälle luikeron vaniljanmakuista, islantilaisperäistä hapanmaitovalmistetta ja peittelin sen vatkatulla ja sokerilla maustetulla kermalla. Sitten ladoin seuraavan kerroksen samaan tyyliin. Sitten otin vielä syömättä jääneet kakkupohjan palat ja toistin muuvsit.


Päälle aseteltiin kaulittuna vajaa 500g valkoista sokerimassaa ja reilu 100g mustaa sokerimassaa. Tuurilla asettui ihan kivasti kermavaahdonkin päälle! Mausta en nyt sitten vielä tiedä, skyyr voi yllättää positiivisesti tai negatiivisesti. Huomenna tiedämme enemmän.


Jälkikirjoitus: täyte toimi hyvin! Koko kakku meni, ja vähän isompikin olisi voinut olla. Ensi kerralla sitten!

Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti