sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Roadtrip! Yllätys!

Oijoi kuulkaa, kyllä olikin hieno reissu! Tietysti olisi ollut fiksua nukkua enemmän kuin seitsemän tuntia, kun keskeytymättömään uneen oli mahdollisuus, ja paluumatkan ajokeli ei ollut ihan täydellinen räntämyrskyineen, mutta tällä mammaryhmällä olisi revitty riemua vaikka ruosteisista ruuveista... Revittiin siitäkin, ettei ledit lämpene.

Matkan tarkoitus oli yllättää rakas ystävä syntymäpäivänsä tienoilla. Puolisolla oli näppinsä hyvin vahvasti pelissä mukana, ja jotain aavistelua kuulemma olikin ollut ilmassa työvuorojen siirtelystä johtuen, mutta eipä arvannut juhlakalu, mitä miehensä oli tilannut, ennen kuin me rämpytettiin ovikelloa ja ängettiin metelöiden sisään (lapset eivät osoittaneet traumautumisen merkkejä, toivottavasti eivät jälkikäteenkään ala oireilla - kamalaa, jos tulee painajaisia, joissa naispuoliset nuutipukit tulevat kotiin riehumaan, ilmoittavat kaappaavansa äidin eivätkä edes kerro, mihin sen aikovat viedä...)! Kukaan ei saanut kuvaa siitä, kun todellisuus vaihtui perunankuorinnasta epäuskon kautta jälleennäkemisen riemuun. Höh. Verkkokalvoilleni se onneksi piirtyi, hihii.

Menomatkalla mietittiin, mihin mentäisiin. Ystävä on viimeiset kahdeksan kuukautta viettänyt aikansa pääasiassa kotonaan ja lähihoodeilla lähinnä hyvin pientä poikaa, isompia lapsia ja kotia hoitaen, enimmäkseen alaikäisistä koostuvassa seurassa. Kun kohtaamme, juttu ei lopu. Pois kotoa siis, ja sellaiseen ympäristöön, jossa voidaan rentoutua ja höpöttää ja hohottaa kaikessa rauhassa. Laitan tähän alle kuvan seuraavan aamun aamiaisesta, ja sillä aikaa, kun skrollaat sen ohi, saat arvata kerran, mikä se paikka olisi. Vain yksi arvaus. Kerron vastauksen kuvan alla.


...ja oikea vastaus on suolahuone. Sehän on muutenkin ilmeisesti vastaus kaikkiin iho- ja hengityselinongelmiin, ja nyt myös tähän jaetun yksityisyyden tarpeeseen. Suosittelen. Huonetta ei kuitenkaan ilmeisesti ollut äänieristetty, päättelimme, kun näimme emännän hymyn riisuessamme suojaponchojamme siinä huoneen ulkopuolella.

Sitten tietysti palattiin vähäksi aikaa lapsista tyhjentyneeseen kotiin, kilisteltiin ja koukisteltiin pikkurillejä, syömään lähdettiin ja sitten vielä erikseen jälkkäreille, mikä oli tavallaan ihan pöhkö veto, mutta kuitenkin suorastaan illan täydellistävä osa, koska - no, iltapimeällä kaupungilla vaeltelu, jouluvalojen ja -ikkunoiden ihastelu ja matkanteko yhdessä nyt vaan oli sellainen juttu, joka varmasti jää meille kaikille tästä reissusta suorastaan ikoniseksi muistikuvaksi, ja lämpimäksi sellaiseksi jäätävästä viimasta huolimatta.

En minä nyt tässä viitsi enempää hehkuttaa; ne jotka tietää, miten hienoa tämmöinen voi olla, hykertelevät nyt itsessään, ja toiset ovat sitten vähän kateellisia. Jos eivät sitä myönnä, ovat lisäksi varmaan muutenkin solmussa itsensä kanssa, koska absoluuttinen fakta on, että meillä vaan oli ihan sairaan hienoa.

No, vaikka tänäänkin on ollut ihan sairaan hienoa tässä kotosalla, niin onpahan myös palattu takaisin maan pinnalle.

Spagetti lienee kypsää.

Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti