maanantai 8. joulukuuta 2014

Joululeipomukset

Jouluisin olen ollut vahvasti ruokalahjojen kannalla, mitä tulee ystävien muistamiseen. Itselle tulee hyvä mieli, kun touhuaa patojen ja pannujen kanssa hyvältä tuoksuvien ainesten kanssa, ja saa suunnitella ja toteuttaa kivat kääreet. Silloin sitä ihan oikeasti pistää sydämensä peliin, ja toivoo, että ne kaikki hyvät ajatukset ja ilo ja riemu jotenkin imeytyvät pakettien sisältöön. Karamellipopkornia oli kiva tehdä, ja suklaasalamia, viime vuonna kehtasin jaella jokavuotisen fudgeyritelmän tuloksia...

Kotona tulee kuitenkin kritiikkiä: miksi näitä ei saa syödä? mitä varten teet tämmöisiä hyviä leipomuksia muille, eikä me saada? Nyt päätin sitten, että koska keskittymisaika on joka tapauksessa rajattu, leivon joulun alla vain omiksi tarpeiksi ja vierasvaraksi.

Viikko sitten meillä pidettiin VIP-tilaisuus, jossa leivottiin valmistaikinasta pipareita oikein olan takaa samalla, kun vietettiin laatuaikaa, ja myöhemmin vielä kuorruteltiin aikaansaannoksia Veeran kanssa (omat lempparini tein isolla pyöreällä piirasmuotilla, kuorrutin ne kauttaaltaan ihan tavallisella tomusokeri-sitruunamehu-kuorrutteella ja asettelin reunoille sentin välein kultapallukoita), mutta vähemmän yllättävästi piparirasia ehti viikon aikana tyhjentyä lähes kokonaan. Mun mielestä joulukuussa ei kyllä saa kauheasti laskea. Siksi rasia täytettiin tänään uudelleen, tällä kertaa suklaabiscoteilla. Viikon lopulla aion vielä kokeilla kookoslimettikakkua ja leipoa lisää pipareita, ehkä teen itse pienen taikinan tuoksun vuoksi, mutta suurin osa tulee brutaalisti valmistaikinasta. Ensi viikolla on joulukarkkien vuoro, fudgea täytyy tietysti kokeilla, mutta jotain muuta myös. Jouluaatonaatonaattona kenties paistetaan joulun ainoat joulutortut.

Suklaabiscottien tekemisestä tulee niin hyvä mieli, että jaanpa tässä ohjeen, ikään kuin joululahjana teille. Lisäjuhlavuutta leivontaan saat, kun otat hyvän aikuisen ystävän kaveriksesi ja leikitte Nigellan jouluspesiaalia - näitä pyöritellessä tulee kyllä maisteltua taikinaa sormenpäästä äänitehosteiden kera.

Tästä tulee viitisenkymmentä keksiä:

200g vehnäjauhoa
225g sokeria
50g kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
1/2tl suolaa
4 suurta munaa (koolla on nyt väliä!)
2tl manteliesanssia
200g rouhittua taloussuklaata
125g hasselpähkinärouhetta



1) Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään, siivilöi vehnäjauho ja ainakin kaakaojauhe. 2) Lisää kolme munaa ja esanssi, ja sekoita, sekoita vaan, vaikka epätoivo meinaa iskeä, ja jos munat ei olleet isoja, laita yksi lisää. 3) Sotke mukaan suklaa ja pähkinät. 4) Jaa taikina kahtia ja muotoile siitä kaksi nättiä pellille mahtuvaa pötköä, suunnilleen 1,5cm paksua ja 6cm leveää. 5) Vatkaa viimeinen muna ja voitele pötköt sillä. 6) Paista 180 asteessa 35 minuuttia, ota pelti ulos ja laske lämpö 170 asteeseen. 7) Leikkaa tangot terävällä veitsellä sentin levyisiksi palasiksi ja länttää takaisin uuniin vartiksi, kunnes ovat kovia. Semmoisia uitettavan rapeita. 8) Älä polta suutasi kun et malta odottaa jäähtymistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti