Ihana miäs

Näin yöllä unta, että meillä oli kavereita kylässä, muiden mukana luonnollisesti McKaganin Duff. Oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa, ja ihastelin siinä mielessäni, että on mulla ollut hieno miesmaku jo pienenä tyttönä, kun vieläkin sama tyyppi viehättää. Onneksi reilussa parissakymmenessä vuodessa kuitenkin jotain kehitystä on tapahtunut! Ja tietysti olemme sittemmin tahoillamme pariutuneet näemmä lopullisesti, mutta ei se vähentänyt sitä iloa, mikä selvästä sielujen sympatiasta ja kutkuttavan älykkäistä keskusteluista syntyi. Hyvät oli bileet.

Todemman elämän puolella juhlistimme tänään tuon sisäistä basistiaan silloin tällöin tervehtivän, myöskin sympaattisen ja kutkuttavan aviomieheni kanssa jonkinlaista vuosipäivää kahvikupillisella ja saksalaisen kaupan joulukonvehdeilla, joista osa oli hyvin hyviä ja osa vähemmän. Pseudorunollisesti haluan kertoa, että meidän elämämme todellakin on ollut kuin konvehtirasia, josta on tässä vuosien mittaan maisteltu kaikenlaisia suklaita, mutta onneksi nyt jo tiedetään, mikä mikäkin on ja mistä tykätään ja minkä syömisestä seuraa vaan huonoja juttuja. Kannatan vahvasti yrittämistä vaikeinakin aikoina, varsinkin, jos syvällä sisimmässään tietää, että tässä jutussa on jotain tähtiin kirjoitettua ja molemminpuolisesti täydentävää hienoutta. Ah ja voi, miten imelää, mutta näin minä tunnen.

Ja sitten se yllättää! Lyhyt taustakertomus: ammoisina aikoina maailmaa kiertäessäni tutustuin englantilaisessa hotellissa töissä ollessani moneen hyvään tyyppiin, joista Vibeken kanssa biletettiin ja ystävystyttiin niin, että jopa aikana, jolloin ykkösappsit sosiaalisessa mediassa olivat nimeltään puhelin ja kirjeet, onnistuimme jatkamaan yhteydenpitoa. Viimeisestä livetapaamisesta on kuitenkin jo kulunut kai 14 vuotta, koska elämä. Meille syntyi tyttäret samana vuonna, ja vähän läppämielessä niistä on tehty kirje- (no, synttäri- ja joulukortti-) kavereita, että ovat sitten kevyesti sidotut toisiinsa. Ovat kyselleet leikkitreffejä, ja vastaus on ollut ympäripyöreä. Nyt Veera sitten pari viikkoa sitten ilmoitti, että haluaa alkaa opettelemaan sitä ruotsia, että voi leikkiä Alman kanssa, ja äiti tarttui ajatukseen: nyt on hyvä hetki alkaa toteuttamaan kauan puheissa ollutta reissua. Heinäkuu sovittiin alustavasti.

En uskaltanut edes toivoa tätä, mutta miehen reaktio tähän oli ilmoitus, että lähdetään reissuun nelistään! Voi riemua! On kai se nyt ihan eri juttu lähteä yhdessä autoilemaan eteläiseen Norjaan kuin lennellä kaksistaan tyttären kanssa ja olla yksin konkreettisessa vetovastuussa matkatavaroista ja yleisesti kaikesta. Eikä tarvitse ikävöidä. Aww.

Follow my blog with Bloglovin