sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Symbolifunktio, syy & seuraus

Nyt hei tulee sit niin diippii shittii tähän sunnuntaiaamuun... Vähäunisen yön (miksei sitä vaan voi mennä nukkumaan kymmeneltä kun tietää, että herätys tulee viimeistään seitsemältä?) jälkeiset lausunnot voidaan rinnastaa hiprakassa päästeltyihin. Toivottavasti silti ei kauheita itsestäänselvyyksiä tule päästeltyä liian pitkässä muodossa.

Joskus kesällä tuli tavaksi, että kun tytöt heräsivät aikaisin, kuten aina, äiti yritti venyttää omaa lepoaikaansa kaivamalla netistä oman makunsa mukaisia musiikkivideoita sen sijaan, että isompi olisi napannut kaukosäätimen ja alkanut surffata lastenkanavilla. Se oli lapsista niin hauskaa, että nyt Kerttukin osaa viestiä haluavansa tanssia hihkumalla ensin äidille, ottamalla tiukan katsekontaktin, kääntämällä katseensa pimeään telkkariin ja hytkymällä sitten vähän - ja jos äiti sitten ottaa kaukosäätimen ja yrittää katsoa hetken jotain muuta, kritiikki tulee välittömästi.

Olen filologi, ja saan kiksit symbolifunktiosta. Siis siitä, että ajatusta, esinettä, ihmistä tai muuta
Nämä taulut ovat osaltaan opettaneet Kertulle symbolifunktiota.
objektia (eli tekemisen, tässä nimeämisen, kohdetta) vastaa jokin symboli. Puhuttu tai kirjoitettu sana, tai ele. Tässä kohtaa pitäisi vielä ohjata mahdollinen lukija ihmettelemään Helen Kelleriä, alle parivuotiaana kuulonsa, näkönsä ja puhekykynsä menettänyttä naista, joka sitten teki myöhemmin ihmeellisiä asioita, mutta en jaksa alkaa linkittelemään.

Nautin ihan järjettömän paljon tästä vaiheesta lapsen kehitystä, kun se huomaa, että jotain äännähtämällä tai tekemällä toinen ihminen reagoi tietyllä, ennalta-arvattavalla tavalla! Esimerkiksi silloin, kun äiti vaan keskittyy puhelimeensa, kannattaa mennä tekemään jotain kiellettyä, koska sitten se välittömästi lopettaa sen räpeltämisen... Ja kun toistuvasti tarpeeksi monessa yhteydessä nostaa kädet ylös ja sanoo "itsötsä" (kyllä!), äiti nostaa syliin eikä vaan auta seisomaan. Ja kun me todetaan, että "Kerttu on ihan sekaisin", se pudistaa päätään ihan holtittomasti ja hämärän näköisenä. Toisaalta Veera kyselee nyt, mitä vaikka biiseissä sanotaan, siis mitä ne on suomeksi. Ja lukee ja kirjoittaa viivoja, jotka muodostavat merkkejä eli kirjaimia, joista muodostuu merkkijonoja eli kirjoitettuja sanoja, joilla on oma äänneasunsa - ja joilla voidaan tallentaa ajatuksia. Mieletöntä!

Jälkipolvi on siis ymmärtänyt monella tasolla, että asioilla on abstrakti puolensa: kaikki ei ole vain sitä, miltä näyttää.

Ja tämä on nyt se juttu. Onnellisuuden avain. Kasvatuksen ja sivistyksen ydin. Asioilla on syy ja seuraus. Kun teet jotain, siitä seuraa toisia asioita. Osoitat valoa katossa: aikuinen sanoo: "Niin, siinä on lamppu." Nostat pallon ylös ja liikutat sitä ensin vähän yhteen suuntaan, sitten vastakkaiseen ja päästät irti: pallo liikkuu ilman halki. Lyöt lapiolla kaveria päähän: se alkaa itkeä ja/tai lyö takaisin. Tunnet mielipahaa, kun tavarat ympärilläsi ovat sekaisin etkä löydä mitään: seisot tumput suorana ja odotat, että joku tekee asialle jotain ja jos ei tee, mielipaha jatkuu / järjestät tavarat itse, löydät etsimäsi ja tunnet tyydytystä. Olet ystävällinen toiselle ihmiselle: toinen ihminen tulee iloiseksi ja ajattelee, että olet kiva tyyppi: sulle tulee hyvä mieli ja olet ystävällinen toistekin.

Linda Liukas sanoo - ja minä olen samaa mieltä - että on tärkeää ymmärtää (esimerkiksi nyt koodamisen suhteen), ettei ne sovellukset nyt vaan ilmesty jostain annettuna, vaan että joku jossain on tehnyt ne. Kyllä. Maailma on täynnä asioita, rakennuksia, tavaroita, toimintatapoja - ja on hirveän tärkeää, että ihminen hoksaa, että Joku (tästähän on niitä mainoksiakin...) on ensin saanut ajatuksen, sitten suunnitellut, sitten kommunikoinut suunnitelman muutamalle kaverille ja lopulta toteuttanut ajatuksensa kaverien avulla - ja lopputulos on kaikkien näkyvillä. Mikä taikatemppu!

Jos haluat kasvattaa lapsesi onnelliseksi, auta sitä ymmärtämään, että se on itse vastuussa tekojensa seurauksista. Ei kannata vain odottaa, että jotain tapahtuu, koska sitten ei välttämättä tapahdu mitään, tai tapahtuu eri asioita kuin haluaisit. Ihminen on onnellinen, kun se saa itse vaikuttaa elämäänsä. Vaikuttamiseen tarvitaan usein kieltä. Kuuntele lastasi, yritä ymmärtää, kannusta ja opeta se ajattelemaan ja tekemään itse. Vahdi kuitenkin, ettei se satuta itseään tai muita. Vanhemman tärkein tehtävä on tehdä itsestään tarpeeton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti