Aamuni äitinä

6.08 tänä aamuna menin sanomaan Kertulle, että vielä pitäisi saada nukkua. Se oli ihan pirteä ja eri mieltä. Koska iskä oli jo hereillä ja alakerrasta kuului jotain muminaa ja narinaa, annoin periksi, nostin lapsen syliin, kävin hakemassa rillit päähän ja hoipuin tyttö sylissä rappuset alas. Se hihkui iskän syliin ja minä sukelsin siihen viereen sohvalle ja suljin silmät vielä hetkeksi. Minuutiksi.

6.30 heilutettiin iskälle. Ensin ovelle, sitten kiivettiin seisomaan sohvalle, josta ylettyy hakkaamaan ikkunaa, ja heilutettiin taas. Sinne meni. Tapetaan aikaa. Pari tuntia se jaksaa, vähän reilun, eli puoli yhdeksältä mennään päikkäreille, ja sitä ennen on hoidettava aamupesut, pukemiset ja aamupala. Vielä ei jaksa mitään, on niin pimeääkin.

7.15 en enää jaksanut leikkiä leikkimistä, vaan ryhdistäydyin ja houkuttelin Kertun aamuhommiin. Yöpukua ei meinaa saada pois päältä kun siinä on ihanat nepparit, joita pitää näpeltää, vaikka äiti yrittää irrottaa pienet sormet niistä. Pestään ja vaihdetaan vaippa ja puetaan, ja otetaan hammasharjaan pienenpieni nokare lasten hammastahnaa, Kerttu nappaa sen käteensä, pesee tarmokkaasti kahdeksaa hammastaan tai jotain siellä päin, ja paiskaa harjan vessan lattialle. Jippii.

7.40 Kerttu alkoi kitistä. Ai joo, nälkähän sillä on. Mennään keittiöön, äiti avaa jääkaapin oven, ottaa

sieltä ulos mangososeen ja jugurttipurkin, ja sitten Kertun, jonka mielestä on sairaan hienoa notkua alahyllyä vasten. Kippoon ruislesettä ja sosetta ja jugurttia. Lapsi syöttötuoliin. Vitamiini lusikkaan. Lapsi istutetaan takaisin syöttötuoliin. Vitamiinilusikka suuhun, lusikallinen jugurttia perään, muutama lisää. Lapsi istutetaan takaisin syöttötuoliin. Muutama lusikallinen. Nyt se seisoo tuolissa taas ja vääntää itsensä kaarelle kun yritän istuttaa sen alas, otan syliin. Nyt en enää näe, missä suu on, mutta eiköhän se lusikka suunnilleen oikeaan suuntaan mene. Muutama lusikallinen. Aha, ei maistu enää.

8.10 mietin, voisiko sen jo viedä nukkumaan. Ei, ei ihan vielä. Ei ole alkanut katse samentua. Väsyisi jo.

8.12 mietin, voisiko sen jo viedä nukkumaan. No jos ihan hissukseen alan pukea. Aste lämmintä. Tarvitaan kerroksia. Missä on villatakki. Istumaan eteisen penkille, tyttö syliin, ulkovaatteet viereen. Ensin sukat, sitten haalarin lahkeet, nyt talvirukkaset, ai kun se tykkää niistä kun niillä taputtaminen on niin hienoa, hiha kerrallaan, sitten kypärämyssy, huppu vielä päälle, vetskari kiinni ja tuttiketju kiinni rintamukseen. Lapsi istumaan lattialle. Oma takki ja huivi ja pipo ja hanskat. Ja viltti. Mitä jos Veera herää kun ollaan ulkona? Äh, ei tässä kauan mene, ja kai se hoksaa, iso tyttö. Kerttu irti jalasta, jota se halaa tiukasti, ja kengät jalkaan. Ovet auki ja kiinni äkkiä kun on niin kylmä jo. Vaunut ulos varastosta. Lapsi vaunuihin, viltti päälle, lämpöpussi ja suojapeite kiinni. Tutti suuhun. Portista ulos. Oikealle tänään. Nukahdus Väinönkatua ylitettäessä. Oma askel reipastuu, nyt äkkiä kotiin, aamupalaa ja lehti, hetki istumista ihan omassa kuplassa.

8.35 olin jo asetellut tabletin pöydälle ja avannut Satakunnan Kansan, kaatanut mehun lasiin ja odottelin karjalanpiirakoiden lämpiämistä, kun portaista kuuluu töminää, ja uuden nukkumisennätyksen tehnyt Veera tulee hymyilemään pöpperöisesti ja ihanasti, ja voi että kun voisi jakautua kahdeksi että voisi sekä painua johonkin hyvin kauas omaan rauhaan syömään niitä piirakoita kun vielä ovat lämpimiä että ottaa ison pienen tytön syliin ja silitellä sitä ja kysellä kaikessa rauhassa unet ja pussailla ja nuuhkia sen korvantaustoja.

8.43 luin samaan aikaan lehteä, tankkasin aamupalaa ja ynisin poissaolevasti Veeralle jotain vastauksena sen suunnitelmaan päivän kulusta. Suunnittelin päiväunia ja tulin siihen tulokseen, ettei tänään. Follow my blog with Bloglovin